Kissa-agility on virallinen laji, jossa kissa ylittää esteitä ja niistä koostettuja esteratoja. Kissan suoritusta mitataan sekä ajan että suorituksen puhtauden näkökulmasta. Kissaa ei saa pakottaa tai painostaa suoritukseen, vaan sitä kannustetaan suoritukseen positiivisesti vahvistaen. Mikäli kissan stressitaso nousee suorituksien aikana tai kissaa alkaa kovasti jännittämään, annetaan kissalle tauko tai jatketaan harjoittelemista seuraavalla kerralla. Näin molemmilla säilyy motivaatio. Tärkeä tavoite lajissa onkin kissan ja ohjaajan välisen siteen vahvistaminen ja mukava yhdessä tekeminen.

Suomen Agility Kissat SAGIK ry palkitsee vuosittain Vuoden agilitykissan edellisen vuoden kokonaiskilpailumenestyksen perusteella. Kisakutsut ja tulokset ilmoitetaan osoitteessa www.agilitykissat.com. Lisää tietoa Vuoden agilitykissa -kilpailusta täältä.



Kissa-agility on leikkimielinen laji. Harrastuksen tulee olla mukava sekä kissan että ihmisen mielestä. Kotikissa Zidane näyttää, kuinka esteet ylitetään.

Esterata

Kissa-agilitykisoissa esterata suoritetaan pöydällä. Pöytä voi olla suora tai L-mallinen. Esteväli radalla on alokasluokassa noin 40 cm ja avoimessa luokassa noin 60 cm. Radan kokoamisesta vastaa kilpailun tuomari ja kisojen järjestäjä

Esteet tulee suorittaa hyväksyttävästi ohjeiden mukaisella tavalla. Radalla on alokasluokassa 4 estettä ja avoimessa luokassa 5 estettä. Esteisiin saa tutustua kissan kanssa harjoituksissa, jotka järjestetään ennen kisan alkua.

Kisoissa käytettävät esteet on kissojen kokoon sopivaksi suunniteltuja. Käytössä ovat:

  • A-este
  • läpimeno
  • putki
  • yliali
  • hyppy
  • tikas
  • pujottelu

Näytöksessä esteinä voidaan käyttää lisäksi keinua, rengasestettä, puomia tai pussiestettä


Tasoluokat

Kissa-agilityssä on mahdollista kisata kissan osaamistason mukaan eri luokissa.

  • Alokasluokka on tarkoitettu ensikertalaisille, eli kissoille, jotka kokeilevat lajia tai kisaamista ensikertaa ja kissoille, jotka ovat harjoitelleet tai kisanneet agilityssä vasta vähän aikaa. Alokasluokassa esteitä ei tarvitse suorittaa pöydälle sijoitetussa järjestyksessä. Jos kissa jännittää jotain tiettyä estettä, niin kissan voi päästää ohi ja antaa suorittaa ne esteet, jotka siltä sujuu mukavammin. Tämän jälkeen kissan kanssa voi palata suorittamattomalle esteelle nostamalla kissa nopeasti esteen eteen. Kelloa ei pysäytetä siirron ajaksi.
  • Avoin luokka on suunnattu kissakoille, jotka ovat jo harjoitelleet pidemmän aikaa ja kisanneet agilityssa aktiivisesti. Avoimessa luokassa estesuoritus järjestys on se, joka radalla on. Lähdön voi kuitenkin päättää kissan mukaisesti kummasta päästä radan aloittaa.
  • Alokasluokasta voidaan siirtyä avoimeen luokkaan omistajan harkinnan tai viimeistään kissan sijoittuessa neljissä kisoissa kolmen parhaan joukkoon.

Kisan ¨kulku

  • Tuomari tai kisan järjestäjä kertaa alussa lyhyesti kilpailun säännöt, esittelee radan ja kisan kulun.
  • Ilmoittautumisten yhteydessä tarkistetaan kissakon osallistumiskelpoisuus (kts. ohjeita osallistujille).
  • Ilmoittautumisen ja kisan aloittamisen välissä on vähintään puolitoista tuntia aikaa harjoitella. Tapahtuman järjestäjä pyrkii huomioimaan, että jokainen pääsee harjoittelemaan tasapuolisesti. Aikataulu ilmoitetaan tapahtumakutsussa.
  • Kissat odottavat sekä harjoittelu- että kisavuoroaan omassa kopassaan. Kilpailurata puhdistetaan jokaisen eri talouden kissakoiden osallistumisen välillä.
  • Kilpailutilanteissa ensikertalaiset pidetään harjoituksien aikana kytkettyinä, muiden kanssa voi käyttää harkintaa. Kissan on oltava koko kilpailusuorituksen ohjaajan hallinnassa.
  • Radan suorittamiseen saa käyttää maksimissaan 2 minuuttia aikaa. Suoritusjärjestys riippuu siitä, kisaako kissa alokasluokassa vai avoimessa luokassa. Ajanotto alkaa, kun kissa ylittää teipillä merkityn lähtöviivan ja loppuu kun yksi tassu ylittää maaliviivan.
  • Kissan ohjaaminen ruualla, herkuilla, leluilla tai muilla positiivisilla vahvisteilla ratasuorituksen aikana on sallittua ja jopa suotavaa.
  • Ensisijaisesti vertaillaan esteiden suorituspisteitä, tämän jälkeen aikoja. Pääperiaate on, että puhdas mutta hidas suoritus on arvokkaampi kuin nopea, jossa esteitä on jätetty esimerkiksi suorittamatta tai ne on suoritettu huolimattomasti.
    • Kustakin oikein suoritetusta esteestä maksimi pistemäärä on 2 pistettä (tarkempi pisteytys esteohjeissa).
    • Jos kissoilla on sama pistemäärä, aika ratkaisee järjestyksen.
  • Alkuerien parhaat valitaan nopeusjärjestyksessä finaaliin, johon pääsee 10 parhaiten suoriutunutta tai kaikki radan puhtaasti alta 20 sekunnin suorittaneet osallistujat.
  • Finaalissa suoritetaan sama rata siinä järjestyksessä, että alkuerin nopein ensimmäisenä. Finaalissa alkuerien sijoitus ei vaikuta pisteytykseen.

Ohjeita osallistujille

Harjoituksiin sekä kisoihin voivat osallistua kaikki terveet ja Kissaliiton rokotusohjeistuksen mukaan rokotetut kissat (kts. Kissaliiton antama rokotusohjeistus). Kissoilla tai ohjaajilla ei tarvitse olla kokemusta kilpailusta, sillä kilpailun kulku ja ohjeet kerrataan ennen kisaa. Radalla harjoitteleminen ja lajin kokeileminen on kaikille ilmaista. Kisoihin osallistuminen on yhdistyksen jäsenille ilmaista, muilta peritään 2 euron osallistumismaksu. Sen voi maksaa osallistumiskaavakkeesta löytyvillä maksutiedoilla paikan päällä.

  • Kissalla on oltava eläinlääkärin vahvistama, voimassa oleva kissarutto- ja flunssarokotus. Viimeinen rokotuspäivä ennen kisoja voi olla 2 viikkoa ennen tapahtumaa. Tapahtuman järjestäjä tarkistaa kissan rokotuksien voimassaolon tapahtumapaikalla ilmoittautumisen yhteydessä, viimeistään ennen harjoitusten alkamista.
  • Kisoihin osallistuvien yli 10 kuukauden ikäisten rekisteröimättömien kissojen tulee olla leikattuja. Mikäli osallistujalla on maksamattomia kilpailu- tai jäsenmaksuja (Suomen agilitykissat ry), ei hän voi osallistua kilpailuihin ennen maksamattomien maksujen maksamista.
  • Kissaa voi ohjata harjoituksien- ja kilpailujen aikana eri henkilö kuin kissan omistaja tai haltija. Vuoden agikissa -pisteet annetaan kuitenkin kissan omistajalle/haltijalle.

Esteiden suoritus

A-este

Esteen suoritus

  • Kissa kiipeää askeltamalla esteen sivua pitkin esteen ylös ja laskeutuu toista sivua pitkin alas. 2 p.
  • Kissa askeltaen kiipeää esteelle tai laskeutuu alas esteeltä askeltaen, mutta hyppää esteelle menon tai alastulon. 1 p
  • Kissa hyppää pöydältä esteen ylös, askeltamatta sivua ja hyppää esteeltä suoraan alas, laskeutumatta toista sivua pitkin tai ohittaa esteen. 0 p

Hyppy

Esteen suoritus

  • Kissa hyppää esteen yli, koskematta esteeseen. 2 p 
  • Kissa kiipeää esteen yli koskemalla esteeseen. 1 p 
  • Kissa menee esteen välistä, tai kissa kiertää esteen. 0 p 

YliAli

Esteen suoritus

  • Kissa ylittää tai alittaa esteen U-kourujen kohdalta, astumatta esteelle. 2 p
  • Kissa ylittää esteen astumalla esteen päälle. Avoimessa luokassa kissa suorittaa esteen tuomarin asettaman tavan vastaisesti 1 p
  • Kissa kiertää esteen. 0 p

Alokasluokka: Kissa voi suorittaa esteen ylittämällä tai alittamalla yllä olevien ohjeiden mukaisesti.
Avoin luokka: Tuomari määrittää rataan tutustumisvaiheessa, tuleeko kissan ylittää vai alittaa este suorituksen aikana.

Läpimeno

Esteen suoritus

  • Kissa suorittaa esteen menemällä läpimeno esteen aukosta läpi, astumatta esteen päälle. 2 p
  • Kissa astuu läpimenoesteen aukon reunojen päälle suorittaessaan estettä. 1 p
  • Kissa hyppää esteen yli tai kiertää esteen. 0 p

Pujottelu

Esteen suoritus

  • Kissa pujottelee kaikki keppien välit. 2 p
  • Kissa pujottelee vähintään 2 keppien väliä. 1 p
  • Kissa ohittaa esteen tai pujottelee vain yhdestä välistä. 0 p

Alokasluokka: Pujottelu estettä voidaan helpottaa enemmän kujan malliseksi.
Avoin luokka: Pujottelu on täyssuora.

Tikas

Esteen suoritus

  • Kissa suorittaa tikasesteen kävelemällä esteen läpi niin, että tassut menevät jokaisen pinnan välistä 2p
  • Kissa kävelee/ylittää esteen niin, että kävelee tikkaiden päältä. 1 p
  • Kissa hyppää esteen yli kiertää sen tai vain yksi tassu osuu tikkaiden väliin tai päälle. 0 p

Alokasluokka: Este voidaan kääntää nurinpäin, jolloin se on helpompi suorittaa.
Avoin luokka: Este on normaalisti oikeinpäin.

Putki

Esteen suoritus

  • Kissa suorittaa esteen menemällä putken läpi 2 p
  • Kissa menee putken puoleen väliin, mutta palaa takaisin 1 p
  • Kissa kiertää esteen tai hyppää sen yli. 0 p

Ohjeet päivitetty 20.8.2023