Kilpailusäännöt ja ohjeet

60

HCL Rölli-Jouni

Kissojen agilitykilpailu on leikkimielinen tapahtuma. Tärkeintä on että sekä kissa että kissan ohjaaja nauttivat hommasta – sijoituksesta riippumatta.

Pöytäradan esteet tulee suorittaa hyväksytyllä tavalla. Alkuerien parhaat valitaan nopeusjärjestyksessä finaaliin. Finaaliin pääsee 10 parhaiten suoriutunutta, tai kaikki radan puhtaasti alta 20 s suorittaneet osallistujat.

Radan suorittamiseen saa käyttää maksimissaan 2 min aikaa. Kustakin oikein suoritetusta esteestä saa 2 pistettä. Ensisijaisesti vertaillaan kissojen pisteitä ja tämän jälkeen aikoja. Puhdas ja hidas suoritus on siten arvokkaampi kuin nopea, jossa esteitä on jätetty suorittamatta.

Esteitä ei tarvitse suorittaa pöydälle sijoitetussa järjestyksessä. Jos kissasi karsastaa jotain tiettyä estettä, niin päästä kissa siitä ohi ja anna kissan suorittaa ne esteet, jotka siltä sujuu luontaisesti. Palaa lopuksi suorittamattomalle esteelle nostamalla kissa sen esteen eteen nopeasti, sillä kelloa ei pysäytetä siirron ajaksi.

Ajanotto alkaa kun kissa ylittää lähtöviivan ja loppuu kun yksi tassu ylittää maaliviivan tai kun viimeinen este on suoritettu.

Uudistuksena tuloksiin kirjataan finaaliaikojen perusteella AGI1, AGI2, AGI3 tulokset.

AGI1= alle 15s aika ja 8p

AGI2= 15-30s aika ja 8p

AGI3= max. 2min aika ja 8p

 

HCS Peppi Pitkätassu

HCS Peppi Pitkätassu

Kilpailuesteet

Agilitykisat käydään pöytäesteillä. Rata koostuu neljästä esteestä. Radan muoto voi olla suora tai vaikkapa L-muotoinen.

Pöytäesteinä käytetään YliAli-, tikas-, A-, rengas-, pujottelu, läpimeno-, putki-, hyppy-  ja alitusestettä. Esteet desinfioidaan jokaisen kilpailijan jälkeen. Näin pyritään samaan kaikille tasapuoliset kilpailu olosuhteet.

 

25

Osallistujat

Agilitykilpailuun saavat osallistua kaikki näyttelyn eläinlääkärintarkastuksen läpäisseet kissat. Näyttelyn ulkopuolisissa kisoissa kissat tarkastetaan myös toimitsijoiden toimesta. Kissalla on siis oltava eläinlääkärin merkinnän mukaan voimassaoleva kissarutto- ja flunssarokotus. Kts. Kissaliiton antama rokotusohjeistus. Olemme Kissaliiton alainen yhdistys, jote meitä koskevat Kissaliiton antamat säännökset.

Radalla harjoittelu tai kokeilu on ilmaista, kilpailuun osallistumisesta peritään muodollinen 2 euron maksu, jotta yhdistys saisi katettua kisojen järjestämisestä koituneet kustannukset. Yhdistyksen jäsenille myös kisoihin osallistuminen on ilmaista.

Vinkkejä ja ohjeita

  • Älä hosu radalla, pelästytät vain kissasi
  • Älä työnnä tai pakota kissaa
  • Lopeta agility, jos huomaat, ettei se kissasta ole enää hauskaa
  • Iso kasa huumoria ja hyvää mieltä, agilityn kuuluu olla hauskaa!